Ensilumi!

Tällai pakko postaus ensilumen tulosta eli tänään se sateli maahan. Huomatessani sen hypin riemusta, en tiiä onko se koskaan saanut mua niin pirtsakkaalle tuulelle :D

Kaunhan sitä intoo ei sit riittäny.. Vaikka aika ninja olo siin tuli ku vältteli liukastumisii ja ikävä niitä ninja leikkeijä joita päiväkodissa leikittiin 3v poikien kaa, olin sillon muuten punanen ninja <3 :D Liukastumiset osaan tehdä sentään tyylillä kuten autokauppaan astellessa saman tien nurin:D

Kauhistuksekseni sain sit huomata koulus et mulla on meikit ihan poskillaan ja keko lunta päässä, ei ihme että se papparainenki katteli mua siihe malliin mut enhän mä voinu sitä aavistaa, hymyilin vain :D Ja toki sen raahautumisen tähden opettaja jää kotiin kun ei ole renkaita vaihtanu, no sainpahan tietää seuraavan työssäoppimis paikkani joka taisi olla juuri se mihin halusinkin :)

Vihdoin melkein kotiin saavuttuani olin helpottunu että kohta kotona, ei enään ulkona ja hengissä selvitty niin toki liukastun juuri silloin ja nyt polveani kaunistaa hervoton mustelma :/ kengät ja takki vaihtoon ja pipo päähän, talvi tulee!! (toivottavasti ei kuitenkaan tulis)

Yks kiva puoli ensilumesta oli myös se että liikenteessä näki palomiehii mut ei tietenkää hälytysajossa vaikka niistäkin tuli kuultua :/ hei mut miks taas palomiehet tänne emmä enää ees tykkää niistä ja laskussa ne on mun listoil :D Mut takin kävin ostaa:) ja laukun:) ja pari paitaa:) ja kynttilöitä:) En jaksanu ottaa kuvii ensilumesta tai ostoksistani joten nyt tyydytään googlesta löytyneeseen kuvaan:D

Hedbergin keikalla

Eilen tuli sitten käytyä T kanssa Lahden Sibeliustalolla nauramassa Sami Hedbergin keikalla ja hauskaahan siellä oli, eihän sitä mitää muuta voinutkaan olettaa :D 

 

Tuli vaan taas niin pöhelö olo kun ei oo aikasemmin tullu moisissa käytyy niin pari kertaahan meidät ovella käännytettiin :D ensin ”viekää takkinne narikkaan” ja sitten ”teidän paikkanne on kerrosta ylempänä”, emme me vissiin olleet yhtään innoissamme menemään :D

Keikka oli hyvä vaikka joskus tuntuikin tylsältä kuunnella melko samoi juttui mitä on hänen tuotannossaan aikaisemmin tullut kuunneltua mutta olihan kyseessä hänen vuosiensa parhaimmat. Ja eihän parintunnin naurumaratonia voi pilata mikään :D

Heipsuli vaan pitkästä aikaan!!

Tai pitkästä ja pitkästä aikaan puoltoistaviikkoo mut kuitenkin on ollu niin paljo kiirusta etten oo tänne valitettavasti kerkeillyt :/ onneksi ensiviikolla on aikaa rentoutuu edes hetkeksi...:)

Lääkehuurun seasta en paljoo muista..olemme siis koulussa ja vapaa-ajalla käsitelleet vain lääkkeitä lääkkeitä ja lääkkeitä. Viikon sitten kruunasi kokeet ja lääkelaskutentti meni iloisesti läpi ekalla yrittämällä :) lääkehoidon tuloksia ja kakkostenttii odotellessa. 

Vaikka ollu rankkaa, jännitystä, pelkoa, ahdistusta, stressii, panikointii, niin silti niin antoisaa ja ihanaa no mikäpä nyt ei ois musta ihanaa..ja YLLÄTYKSELLISTÄ..:D Pääsimpä sitten kohtaamaan pelkojanikin, kohdatessa ei toivotun henkilön joka sai mut ihan tosissaan tärisemään ja minähän vain vakuuttelen kuinka mulla on niin kylmä, enhän mä ees kylmissäni vapise niin paljoo..

Sitten suoraa kuin painajaisista näin lyhyesti selitettynä: kaikki (kännykkä, avaimet, laukku tärkeineen asioineen jne) jäävät lukkojen taakse autoon joka on parkkeerattu laittomasti ja ovi raollaan mutta silti lukossa, penkillä laukut houkuttelemassa varkaita, sitten Heinolan läpi paniikissa juoksemaan M:n luokse mutta eihän hänkään ole kotona sitten N:lle ja pelastus löytyy ja ovi aukeaa vain yhdellä painalluksena, hyvä minä! Mulle ei siis mitään lukollista puhumattakaan avaimista joita en osaa käyttää :D Mitähän ois tapahtunu jos en ois tavottanu ketää tuttuu? Oon vaan niin riippuvainen kännykästä, laukustani ja niistä hyödyttömistä avaimista..

Ja sitten ne yllätykset, voi että jotkut ihanat ihmiset osaavat yllättää minut aina vain uudelleen ja uudelleen <3 ja jopa itsekkin yllätän itseni mitä ihmeellisimmillä tavoilla :D Mutta voi että te ihanaakinihanemmat T, T, M, M, J <3<3 pelastitte mun viikon :)

Lähihoitajaksi

Moikkeliskoikkelis!!

Tässä postauksessa olisi tarkoitus kertoa matkastani kohti lähihoitajuutta, elikkäs jos joku ei tajunnut tai ei entuudestaan tietänyt niin opiskelen lähihoitajaksi. Tällä tiellä ollaan kuudetta kuukautta elikkäs noin ¼ matkasta alkais olee tehtynä :)

Luulempa että tuo kuva kuvastaa hyvinkin erilaisia käsityksiä nykyisestä elämästäni opiskelujen parissa tai ainakin olen saanut sellaisen käsityksen kyseisiltä tahoilta:D

En olisi uskonut pääseväni tähän aikuispuolenkoulutukseen, melkeinhän missasin haastattelunkin ku ketään ei näkynyt missään eikä ollut ketää keltä kysyä kunnes lopulta löysin perille sekunttia aikasemmin kuin olisin jo kääntynyt ja antanut periksi. Mulla ei tosiaan ollut tietoo mikä huoneessa odotti ja jälkeen päin oon ihmetellyt miten sain opiskelupaikan, kun kolmenkoplan haastattelu meni miten meni eikä mulla ollu aavistustakaan keitä he ihmiset olivat ja kuinka olennaisessa osassa he olivatkaan opiskelija valintoja ja nykyistä opiskeluani. Toki valintaan liittyi myös valintakoe osuus jossa oli jtn tehtäviä, ryhmätehtävä ja psykologin haastattelu. Oon kyl tosi kiitollinen että pääsin tällaiseen opiskelumuotoon ja juuri tähän ryhmään :)

Tällä hetkellä opiskelemme hoitoa- ja huolenpitoa ja kuiva osuus kasvun tukeminen ja ohjaus on takana :) Nyt puurramme lääkehoidon ja lääkelaskujen parissa :/ ”älkää panikoiko, teidän pitää osata kaikki”..nice:D mielenkiintoista kyllä mutta ahdistus meinaa tappaa kiinnostuksen. Lääkelaskut olivat yllättävän helppoja vaikkakin pelkät tehtävät saavat jo nousemaan varpailleen huomioiden asian vakavuuden.

Tulevasta suuntautumisesta/erikoistumisesta en vielä tiedä, oon aina haaveillu työskentelystä lasten ja nuorten parissa mutta täs on pikkuhiljaa valjennut alan todellisuutta jonne en halua. Luokkamme kuitenkin jakautuu sairaanhoitoon ja huolenpitoon sekä vanhustenhoitoon mutta se kumpaan mä meen on edelleen arvoitus, mua vetäis kyl enemmän puoleensa toi sairaanhoito ja huolenpito tällä hetkellä ennenkuin mieleni taas muuttuu :D Luulempa että erikoistun sitten mihin tahansa niin tuun jatkos viel opiskelee, vammaistyö ja mielenterveys-ja päihdetyö kiinnostais kans :)

t. 

Unohdettua

Tajusin yks ilta kuinka upee tunne onkaan unohtaminen :) paitsi onkse ees tunne? :D tai lähinnä tarkotan sitä tunne tilaa mikä tulee kun tajuu unohtaneen jtn... Sanonta ”aika parantaa haavat” on totta vaikkei sattumuksen kohdalla helpotakkaan, vaikka ehkä mulle se on lohduttavin lause :D

Pitkin elämää on tullut kamppailtua unohtamisen kanssa milloin on todella halunnut unohtaa asioita ja joidenki asioiden kohdalla toivonut että kumpa en unohtaisi tätä koskaan. Ja tietty ne ainaiset koe tilanteet joissa pitäisi muistaa kaikenlaista mutta huomaa unohtaneen.

Tätä päivää tai lähinnä kyseistä iltaa jolloin tajusin unohtaneen erään asian olen odottanut varmaan ainakin vuoden ja viimeset parikuukautta oon tehnyt sen eteen ”töitä” ja nyt tulos on palkittu unohtamisella :D jippii tuntuu kuin suuri paino olisi tipahtanut harteilta, en toki ole unohtanut kaikkea enkä tietenkää haluakkaan unohtaa niitä muistoja jotka kasvattivat minusta näinkin vahvan ihmisen :)

ps. harkitsin jo vakavissani videopostausta jota on kovasti toivottu, mutta siitä tuli niin ”nolo” että en halua teidän tipahtavan tuoleiltanne joten laitan vain nyt kuvii videosta jonka aiheena oli mun laukun sisältö :D

Sitäsuntätä

Heipsuliveissuli!

Oon vähä uudistellu blogini ulkoasuu, ehkä joku huomasikin, mut joo tää ettii vielä muotoaan ja omaa paikkaansa... Täytyy kyllä myöntää että tästä on tullut harrastus, on kiva kehitellä ja kirjotella tänne juttui oheismateriaaleineen ja selailla ja lueskella toistenkin blogei :)

Mä tarttisin extra laukunkantajan sillonkun omani ei ole paikalla, joskus tuntuu että hiissaan ympäriinsä mukanani liikaa tavaraa tai mikään ei ole turhaa mutta niitten kerryttämä paino on liikaa mun harteille ja eihän se naiselle sovi kantaa painavii laukkuja, tänään sain supistettuu yhteen laukkuun kaiken mut ai että se painaa :D Oon muuten eräänlainen laukkujen suurkuluttaja ja keräilijä..ja hyppysiä hivelis ostaa uus :) Kellä kengät, mulla laukut :D

Mun edellisen postauksen tarkoitus ei ollut masentaa ketään, mutta voin tunnustaa mun tän hetkisen suurimman ongelman ”mun karkit loppu, mun ilot loppu” elikkäs karkkiriippuvuus iski ja kammpailen sitä vastaan :D

Mul on vissiin vaikeuksii päästä aiheeseen kun täytyy tohon alkuun selitellä ihmeenomituisia höpötyksiä :D Oon jo pitemmän aikaa miettiny että toisin tänne tän mun ihmissuhdeterapeutti ominaisuuteni lörpötyksineen, mun lempiaiheen ihmissuhteet joista jaksan aina jauhaa :D no ei mut siis Avalla pyörivä 11 tapaa jättää nainen on yks mun lemppareista se herättää aina mun sisällä paljon sisäisiä keskusteluja liipaten jollain tapaa munkin elämää. 

 

Voin vain olla onnellinen ettei omalle kohdalleni ole tapahtunut niin kuin ohjelman naisille, vaikkakin miedolla tapaa kaikki ovat tähän menneessä koskeneet palasia elämästäni, mutta onneksi nekin ovat jo menneitä ja niistä kasvettu vahvemmiksi :) Jaksossa 6 käsiteltiin aihetta ”mies lähti ystävän mukaan”, tämä jakso on aiheuttanut eniten ahdistusta katsellessani sitä, koska mielestäni se on toseksi pahin tapa katoamisen jälkeen. Puolison kuolemankin pystyisi hyväksymään ja käsittelemään ajankanssa, mutta kahden tärkeimmän ihmisen menettämistä olisi vaikea antaa anteeksi puhumattakaan siitä että voisi hyväksyä miehen ja ystävän tekoa.

En siis voisi ikinä hyväksyä ystäväni ja miehen suhdetta ja tuskinpa ex miehenkään suhdetta ystävääni. ”Ystävät ei vain tee toisilleen niin”, se taitaakin olla kirjoittamaton sääntö ettei ystävän miehiä/naisia/exiä viedä/oteta. Liippaavalla kokemuksella voisin todeta etten pystyisi olemaan enään kummankaan kanssa tekemisissä, se olisi surullista. Ystävät menevät minullakin kyllä rakkauden edelle joten en itsekkään ryhtyisi minkäänlaisiin suhteisiin ystävieni miesten kanssa, en edes sellaisten joista tiedän että kaveri on tykästynyt häneen.

 

Jatkossa pohdiskelen asioita hieman monipuolisemmin/syvällisemmin, tämä oli vain tällainen pintaraapaisu! :)

”Älä tuhlaa aikaasi ihmiseen, joka ei tuhlaa aikaansa sinuun. Älä tuhlaa rakkauttasi ihmiseen, joka ei tuhlaa rakkauttaan sinuun. Älä tuhlaa kyyneleitäsi ihmiseen, joka saa sinut itkemään yhä uudelleen ja uudelleen, valuttamatta itse yhtäkään sinun vuoksesi. Hymyile ihmisille jotka saavat sinut hymyilemään, luota heihin jotka ovat sen arvoisia, tuhlaa aikaasi heille jotka sitä arvostavat, ja muista, että jokainen ihminen tekee oman onnensa valitsemalla lähelleen ne ihmiset, jotka saavat hänet hehkumaan!”